Syöminen on ihmisen perusoikeus, sen kuuluu ravita kehoa ja tuottaa nautintoa, molempia sopivassa suhteessa. Olen aina ollut kiinnostunut syömisestä. Siitä, mitä se saa aikaan fysiologisesti, mutta erityisesti siitä, mikä vaikutus sillä on meidän kaikkien korvien väliin.

Tavoitteenani on saada maailmaan ruokarauha. Antaa ruualle ja syömiselle sen ansaitsema arvo, kuitenkin niin, ettei se ole kenenkään koko maailma.
Ruoka on hyvä renki, mutta todella huono isäntä.

Haluan olla rakentamassa terveempää suhdetta syömiseen, sekä luoda parempaa ymmärrystä ruuan vaikutuksesta mieleen. 

Tervetuloa tutustumaan sivuihini!

Sinua löytämään juuri sinulle itsellesi sopivan tavan syödä ja toimia ruuan kanssa. Miellyttävästi ja motivoivasti

syömisen saloista, syömisen psykologiasta ja tapojen anatomiasta. Räätälöin luennot juuri Teidän tarpeitanne varten

artikkeleita, kirjoja ja muuta syömisen psykologiaan liittyvää sisältöä. Tällä tavoin pyrin kansankielisesti avaamaan syömiseen liittyviä lukkoja

SYÖMISEN TAITO -VERKKOKAUPPA

Verkkokaupastani löydät kattavan valikoiman sähköistä sisältöä oman syömisen taitojen tueksi. 

S
yömisen anatomia e-kirja on kattava tietopaketti siitä, mitä ihmisen mielessä ja kehossa tapahtuu syömistä ennen, sen aikana ja jälkeen. Miksi ihminen syö, mihin tarpeeseen ja mitä ongelmia syömiseen liittyen voi tapahtua. Pääset verkkokaupasta lukemaan kirjan ensimmäiset sivut. Kirjan hinta 9,90€

Tunnesyöjän tehtäväkirja. (tulossa helmikuussa 2023) Syötkö tylsyyteen, suruun, ikävään tai muuhun tunteeseen etkä tiedä miten helpottaa tilannetta. Lataa itsellesi tunnesyöjän tehtäväkirja, joka johdattaa sinut askel askeleelta kohti tasapainoisempaa suhdetta tunteisiin liittyvään syömiseen. Tehtäväkirja on tulostettava PDF-tiedosto. Voit halutessasi tilata valmiiksi tulostetun tehtäväkirjan, joka lähetetään sinulle postissa. Tehtäväkirjan hinta 9,90€ (tulostettu versio 24,90€ sis.postikulut Suomeen)

Eroon ahminnasta -tehtäväkirja. (Tulossa helmikuu 2023) Koetko kärsiväsi hallitsemattomata syömisestä tai ahminnasta? Tiesitkö, että et ole yksin sillä arviolta jopa 10% ihmisistä kärsii ahmimistyyppisestä syömisestä jossain kohtaa elämäänsä. Ahminta on siis hyvin yleistä, mutta sen kanssa ei kannata jäädä taistelemaan yksin, sillä apua on saatavilla. Eroon ahminnasta tehtäväkirja johdattaa sinut askel askeleelta poispäin ahminnasta. Tehtäväkirja on tulostettava PDF-tiedosto, mutta voi halutessasi tilata valmiiksi tulostetun version. Tehtäväkirjan hinta 9,90€ (tulostettu versio 24,90€, sis. postikulut Suomeen).

Pääset verkkokauppaan viereisestä painikkeesta. Linkki vie suoraan Holvi-verkkokauppaan

TikTok-tilini on tällä hetkellä aktiivisin some-kanavistani. Pidän Live-lähetyksiä eri syömiseen liittyvistä aiheista, sekä julkaisen videoita ja harjoitteita syömisen pulmien tueksi ja avuksi. Klikkaa oikealta ja laita kanavani seurantaan tai etsi suoraan sovelluksesta hakusanalla “ravitsemusterapeutti”

“Keittiöterapiaa” -YouTube -kanavallani käyn videon muodossa läpi erilaisia syömiseen liittyviä pulmatilanteita ja miten niistä pääsee eteenpäin. Kanavalla on myös paljon syömisen psykologiaan liittyviä aihevideoita. Klikkaa oikealta ja tilaa kanava itsellesi, niin saat tiedon aina kun päivitän uuden videon kanavalle. 

Facebook-sivultani saat ajantasaisimman tiedon uusista artikkeleista sekä pysyt parhaiten kärryillä tulevista tapahtumista. Postailen myös muiden asiantuntijoiden kirjoituksia ja ajatuksia. Aiheet pysyvät kuitenkin syömisen psykologiassa. Klikkaa oikealta ja käy tykkäämässä sivuistani. 

Instagramin puolella jaan ajatuksiani ja työarkeani kuvien avulla. Saat täsmävinkkejä myös muiden asiantuntijoiden tileihin. Klikkaa oikealta ja seuraa tiliäni.  

Jonna on erinomainen, selkeäsanainen, asiantunteva ja hauska esiintyjä. On ilo kuunnella ja opiskella Jonnan johdolla. Laaja asiantuntemus käy selkeästi ilmi, siitä huolimatta hän pystyy tuomaan asiat hyvin maanläheisiksi ja helposti omaksuttaviksi – ei mitään kuivaa ”professoriluentoa”. Suurkiitos antoisasta ja mielenkiintoisesta viikonlopusta! Anne R. - True Food

Pitää vielä kerran kiittää viikonlopusta! Oli kyllä niin hyvä koulutus nyt, että melkein toivoi, ettei tarvitsisi lopettaa. Viikonlopun käsiteltävä materiaali tuntui melkoiselta savotalta etukäteen, mutta sait sen tuntumaan keveältä, vaikka asialinja pitikin. Enkä ole läheskään niin töttöröö, kuin pelkäsin olevani. 🙂 Into sen kun lisääntyi ja “sotasuunnitelmien” punominen jatkukoon.

Anna Vuorenmaa